Suomen johtavan säiliöperävaunujen ja -päällirakenteiden valmistajan Nordic Tank Oy:n omistajat ovat 26.1.2024 myyneet yhtiön koko osakekannan uudelle perustetulle yhtiölle Tank Admin Oy:lle, jonka osake- ja äänienemmistö on Nordic Tank Oy:n toimivan johdon hallussa. Avainhenkilöiden lisäksi ulkopuoliset sijoittajat tukevat jatkossa yhtiön kehitystä. Samassa yhteydessä on yhtiön vt toimitusjohtajana toiminut DI Henri Mattila nimitetty yhtiön toimitusjohtajaksi.

Toimitusjohtaja Henri Mattila:
Toimittuani seitsemän vuotta vastuutehtävissä Nordic Tank Oy:ssä, tuntuu todella innostavalta aloittaa laajemmassa omistajaroolissa toimitusjohtajana hyvämaineisessa yhtiössä. Uudella omistajapohjalla Nordic Tank pystyy varmistamaan yhtiön kehittymisen muuttuvassa ja kansainvälisessä markkinassa sekä jatkaa tunnettujen, laadukkaiden ja asiakaskohtaisesti räätälöityjen tuotteiden toimittajana. Haluamme kiittää luopuvia omistajia heidän panoksestaan yhtiön hyväksi kuluneiden vuosien aikana.

Aiempi pääomistaja yrittäjäneuvos Eero Koskelainen:
Oltuani pääomistajavastuussa vuodesta 2016 lähtien on Nordic Tank Oy:tä kehitetty määrätietoisesti kohti Suomen johtavaa alan toimijaa. Nyt on kuitenkin aika astua sivuun ja antaa uudelle omistajakunnalle mahdollisuus toteuttaa uudessa laajemmassa roolissa niitä tulevaisuudensuunnitelmia, joilla yhtiöstä saadaan aiempaa parempi. Uusi toimitusjohtaja Henri Mattila ja konepajapäällikkö Kim Ruokojärvi muodostavat jatkossa uuden vetokaksikon yritykselle ja olen varma, että tässä ohjauksessa toiminta kehittyy entistä parempaan suuntaan.

Nordic Tank Oy

Lisätietoja:

Nordic Tank Oy
Henri Mattila
Puhelin: +358 40 5005070
Sähköposti: henri.mattila@nordictank.com